Esiselvitysvaiheen tarkoituksena on a) sopivan sijoituskohteen löytäminen tuulivoimalaitoksille ja b) projektin teknisten, taloudellisten ja maankäytöllisten toteutusedellytysten arviointi.
Hankkeen perustana on esiselvitys (”feasibility study”, kelpoisuusselvitys). Selvityksen lähtökohtana on ensinnäkin sopivan sijoituskohteen löytäminen (tuuliolot, infrastruktuuri, maankäyttö, ympäristö), jolloin yleensä vertaillaan muutamaa kartan perusteella kiinnostavaa kohdetta keskenään. Toisena lähtökohtana on projektin teknisten ja taloudellisten (ja myös ympäristöllisten!) toteutusedellytysten arviointi, joka laaditaan joko 1. vaiheen tulosten perusteella parhaaksi arvioidulle paikalle, tai jos vaihtoehtoisia paikkoja ei ole, aloitetaan suoraan tästä. Esiselvitys perustuu yleensä tietokoneavusteiseen tuulisuusarvioon ja/tai paikan päällä tehtäviin tuulimittauksiin.
Projektin epäonnistuminen on usein seurausta huonosti tehdystä esiselvityksestä, joten tämä on ehdottomasti väärä paikka säästää. Esiselvityksen kustannus on tyypillisesti pienempi kuin arviointivirheen tuloksena jo yhdessä kuukaudessa syntyvä tulonmenetys.
Projektin koko
Projektin taustat ja käynnistäminen ovat luonnollisesti erityyppisiä riippuen projektin kokoluokasta. Suurten projektien käynnistämiseksi ja toteuttamiseksi
vaaditaan paremmat organisatoriset ja taloudelliset valmiudet. Kuntien, aatteellisten yhdistysten ja yksityishenkilöiden aloitteesta käynnistyvät projektit tulevat todennäköisesti jatkossakin olemaan kooltaan vaatimattomia; tavoitteeksi asetetaan yhden tai korkeintaan muutaman laitoksen hankkiminen. Suurempi sähköyhtiö tai usean sähköyhtiön omistama tuulivoimayhtiö voi lähteä alusta alkaen suunnittelemaan isompia tuulipuistoja.
Paluu yläotsikkoon Tuulivoimaprojektin suunnittelu ja toteutus
