Kestävä kehitys
Vuonna 1992 YK:n Riossa pidetyssä konferenssissa julisti Norjan pääministeri Gro Harlem Bruntland raportissaan [1] käsitteen “kestävä kehitys”: Nykyisen sukupolven tulee jättää tuleville sukupolville mahdollisuudet tyydyttää tarpeensa yhtä hyvin kuin me.
Vuonna 1987 Nobelin palkinnon saanut taloustutkija Robert Solow muotoili asian seuraavasti: Seuraavalle sukupolvelle tulee jättää se, minkä se tarvitsee saavuttaakseen yhtä korkean elintason kuin meidän sukupolvi, sekä mahdollisuudet luovuttaa heitä seuraavalle sukupolvelle saman verran.
Kansainvälinen ja kansallinen energia- ja ilmastopolitiikka perustuu pitkälti Kestävän kehityksen periaatteisiin.
Kansainväliset toimenpiteet
Kioton pöytäkirja ja päästöoikeuksien kauppaaminen
YK:n ilmastosopimuksen tavoite on estää ihmisen toiminnasta aiheutuvat haitalliset häiriöt ilmakehässä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää nykyisen tietämyksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen voimakasta vähentämistä jo lähivuosikymmeninä ja siirtymistä lähes päästöttömän teknologian käyttöön.
Asiaa on lähdetty ratkaisemaan kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa vaiheittain. YK:n ilmastosopimus hyväksyttiin vuonna 1992 ja sitä täsmennettiin Kioton pöytäkirjalla 1997. Kesäkuuhun 2009 mennessä 183 maata oli ratifioinut sopimuksen. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa vuonna 2002.
Kioton pöytäkirja velvoittaa kehittyneitä maita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä yhteensä 5,2 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosina 2008–2012. Tämä sitova yleisvelvoite on jaettu maakohtaisiksi velvoitteiksi, jotka ovat erisuuruisia eri maissa.
Kioton sopimuksen päästövähennykset voi saavuttaa vähentämällä päästöjä kotimaassa tai joustomekanismeilla. Kioton pöytäkirjan joustomekanismeilla tarkoitetaan projektikohtaista yhteistoteutusta (Joint Implementation, JI) teollisuusmaissa ja puhtaan kehityksen mekanismia (Clean Development Mechanism, CDM) kehitysmaissa toteutettavaa päästöjen vähentämistä varten. Yhteistoteutushankkeita löytyy pääasiassa siirtymätalousmaista. Pöytäkirjan joustomekanismeihin kuuluu lisäksi päästökauppa (Emissions Trading, ET), jota valtiot - ja useiden osapuolten kannan mukaan myös yritykset - voivat harjoittaa päästöoikeuksilla myöhemmin sovittavien sääntöjen mukaisesti [2]
Joustavilla mekanismeilla tarkoitetaan hankkeita, joilla teollinen maa voi saavuttaa päästövähennyksiä toteuttamalla päästöjä vähentäviä hankkeita, esimerkiksi tuulipuistohankkeen, kehittyvässä tai toisessa teollisuusmaassa. Päästökaupassa ne valtiot, joilla on päästövähennystavoite, voivat ostaa ja myydä päästöoikeuksia. Päästökauppa ohjaa vähennystoimet sinne, missä ne ovat edullisimpia. Päästökauppaa käydään vuosina 2008 - 2012.
Liikenteen ohella energiatuotanto on huomattava päästöjen aiheuttaja ja joutuu “likaaja maksaa” –periaatteen mukaan vastuulliseksi. Näissä olosuhteissa päästöttömän tuulivoiman kilpailukyky kasvaa.
Kioton pöytäkirjan ensimmäisen vaiheen jälkeinen aika
Kioton pöytäkirjan ensimmäinen tavoitekausi päättyy vuonna 2012. Jo paljon ennen kauden päättymistä on aloitettu neuvottelut uusista tavoitteista. Neuvottelut huipentuvat Kööpenhaminan ilmastokokoukseen joulukuussa 2009. Viisipäiväisessä kokouksessa pitäisi saada aikaan luonnos, joka osoittaisi vuoden 2012 jälkeiset toimet ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
Neuvottelujen kehittymistä voi seurata YK:n sivuilta.
EU:n ilmasto- ja energiapaketti [3]
Euroopan unionin joulukuussa 2008 hyväksymä ilmasto- ja energiapaketti on käänne EU:n ilmastopolitiikassa. Paketilla EU vahvisti asemansa kansainvälisten ilmastoneuvottelujen veturina, sillä se on tällä hetkellä ainoa teollisuusmaa-alue, joka on sopinut sitovista tavoitteista päästöjen vähentämiseksi. Päästövähennykset koskevat Kioton kauden jälkeistä aikaa ja tulevat siis voimaan vuoden 2013 alusta.
EU sopi yhteisestä, kaikkia jäsenmaita koskevasta velvoitteesta vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Lisäksi nyt tehdyt päätökset linjaavat, miten EU siirtyy tarvittaessa tiukempaan päästövähennysvelvoitteeseen osana kansainvälistä ilmastosopimusta.
Tavoitteena on myös lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus keskimäärin 20 prosenttiin EU:n energian loppukulutuksesta. Lisäksi energiatehokkuutta lisätään keskimäärin 20 prosentilla peruskehitykseen verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Liikenteen biopolttoaineiden osuus nostetaan 10 prosenttiin. EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitteita kutsutaan usein 20-20-20 tavoitteiksi.
Kansalliset toimenpiteet
Ilmastostrategia
Kioton pöytäkirjan ja EU:n sisäisen ns. taakanjaon mukaisesti Suomen velvoitteena on pitää kasvihuonekaasupäästöt Kioton pöytäkirjan tarkoittamalla ensimmäisellä sitoumuskaudella 2008–2012 enintään vuoden 1990 tasolla, jolloin ne vastasivat noin 76,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi laadittiin kansallinen ilmastostrategia, jota valmisteltiin vuosina 1999-2001. Valtaosa, noin 70 prosenttia, päästöistä on fossiilisten polttoaineiden ja turpeen poltosta syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Strategian mukaan uusiutuvan energian edistämisohjelma, energiaverotus ja energiansäästöohjelma ovat tärkeitä keinoja, kun vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä. [4]
Kansallinen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia [5]
Suomi on määrittänyt pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassaan keinot, joilla Euroopan komission ns. 20-20-20 tavoitteet voidaan saavuttaa. Suomen tulee kattaa 38 % energian loppukulutuksesta uusiutuvalle energialla 2020 mennessä. Vuonna 2008 uusiutuvilla energioilla katettiin 28 % energian loppukulutuksesta. Uusiutuvan energian lisäystavoite on haastava ja sen saavuttamiseksi on panostettava jokaisen uusituvan energian tuotantomuodon lisäämiseen. Tuulivoiman osalta taivoite on tuotttaa vuonna 2020 tuulivoimalla 6 TWh energiaa, jolloin se vastaa noin 6 prosenttia kokonaissähkönkulutuksesta.
6TWh tuulivoimalla tuotettua sähköä vastaa 2 000 - 3 000 MW rakennettua kapasiteettia paikasta riippuen. Merellä ja rannikon hyvätuulisilla paikoilla 2 000 MW riittää, sisämaassa tarvitaan 3 000 MW.
Lisätietoa:
Kioton pöytäkirja Ympäristöministeriön www-sivuilla
Kioton pöytäkirja Ilmasto.org sivuilla
Viitteet:
1. Report of the World Commission on Environment and Development: Our Common Future
2. Kioton joustomekanismien käyttö Suomen ilmastopolitiikassa: Kioton joustomekanismit -toimikunnan mietintö; sarja9; Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja (vuodesta 1993-2/2004); 2001
3. YM: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
4. Kansallinen ilmastostrategia, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle
5. Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 6. päivänä marraskuuta 2008
