Suuri osa Suomen sähköntuotannosta tapahtuu ns. keskinäisissä yhtiöissä. Tässä järjestelyssä tuottaja myy sähkön osakkailleen omakustannushintaan, joka määritellään vuosittain toteutuneiden kulujen ja tuotannon mukaan. Osakkaat kantavat riskit, tuottajan riskit ovat lähes olemattomat. Tällöin tuottajayhtiö saa edulliset lainaehdot, koska myös pankin riskit ovat pienet. Omistajat puolestaan hajauttavat riskinsä olemalla osakkaina monissa samalla periaatteella toimivissa tuotantoyhtiöissä.
Omaa pääomaa tarvitaan tässä toteutusmallissa hyvin vähän – käytännössä vain hankkeen kehitysvaiheen kulujen kattamiseen. DSCR = 1 riittää pankille, koska sähkön vuosittainen myyntihinta nousee automaattisesti jos kulut nousevat tai tuotanto jää ennustettua pienemmäksi.
Muun muassa PVO, TVO ja Kemijoki Oy toimivat tällä periaatteella. Samoin suuri osa suomalaisista tuulisähkötuottajista, esim. kaupunkienergiayhtiöiden omistama Hyötytuuli Oy, PVO:n osakkuusyhtiö PVO-Innopower Oy, sekä Fortum-johtoinen Tunturituuli Oy.
Tukimuodot ja projektirahoitus
Suomessa on toistaiseksi ollut tuulivoiman tukimuotona käytössä harkinnanvarainen investointituki. Tämä tukimenettely soveltuu hyvin keskinäisille yhtiöille: Tuottaja tietää saavansa sähkön kaupaksi käypään hintaan. Pelkkä investointituki ei kuitenkaan mahdollista projektirahoitusta kaupallisin ehdoin, koska omalle pääomalle ei saada riittävää tuottoa nykyisillä sähkön markkinahinnoilla. Projektirahoitusta ei voi rakentaa sähköpörssin hintaheilahtelujen varaan, koska kassavirran muutokset ovat tällöin liian rajuja. Suomessa käyttöön otettavaksi ehdotettu tuulisähkön takuuhinta takaa tuulisähkön tuottajalle tietyn hinnan, jolloin markkinoiden tuoma riski siirtyy tuottajalta tuen maksajalle.
