Poliittisten tekijöiden suuri merkitys on kuvaavaa nykyisille tuulivoimamarkkinoille: Tuulivoiman rakentaminen on voimakkainta niissä maissa, joissa on stabiili tukisysteemi ja kallis sähkö. Tuulisuus on toistaiseksi vähemmän ratkaiseva tekijä. Esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa tuulipuistojen huipunkäyttöajat ovat tyypillisesti 3000 – 4000 h/a, on tuulivoimakapasiteettia käytössä (v. 2008 lopussa) noin 3 240 MW, mutta Saksassa, jossa tuulivoimalaitosten huipunkäyttöaika on tyypillisesti 1000 – 2000 h/a, asennettua tuulivoimakapasiteettia oli samana ajankohtana jo 23 900 MW.
Tuulivoimahankkeiden taloudellisuutta arvioitaessa päteekin toistaiseksi sääntö “the subsidy regime is more important than the wind regime”, eli tukiolosuhteet ovat tärkeämmät kuin tuuliolosuhteet. Tällä on monia negatiivisia seurauksia: Markkinat vääristyvät, CO2-päästöjen vähentäminen ei ole kustannustehokasta, tuulivoimatekniikka ei välttämättä kehity optimaalisella tavalla jne.
Eri maissa sovellettavien tukimenettelyjen asteittainen harmonisoiminen olisikin toivottavaa. Luonnollisesti voidaan myös esittää vaatimus, että tuulivoiman on ”pärjättävä omillaan”, eli tultava toimeen ilman julkista tukea. Kyse on kuitenkin huomattavasti laajemmasta ongelmasta: monissa maissa tuetaan kotimaista polttoainetuotantoa ja/tai asetetaan veroja ja tulleja tuontienergialle; sähkön kuluttajahinnoissa voi olla eriasteisia suoria tai piilosubventointeja; kustannusten todenmukainen jako sähkön myynti- ja siirtohintoihin ei välttämättä ole toteutunut; eri energiantuotantomuotojen ympäristöhaitat eivät heijastu täysimääräisinä energian hintoihin, jne. Toimiviin ja todellisiin kustannuksiin perustuviin avoimiin energiamarkkinoihin on siis vielä matkaa.
Kuva: Riutunkari WWD3
